Janne Sihvo ja Oulunsalo Ensemble joht. Sinikka Ala-Leppilampi, Ismo Hintsala cembalo/piano. J.S.Bach kantaatti: Ich habe genug, sekä suomalaisia liedejä pianon säestyksellä.
Janne Sihvo (s.1992) on liminkalaislähtöinen musiikkipedagogi ja oopperalaulaja. Sihvo aloitti ammatilliset lauluopintonsa OAMK:ssa vuonna 2015 Markku Liukkosen ja Maija Laurin johdolla, jonka jälkeen hän opiskeli Petteri Salomaan ja Kristjan Moisnikin oppilaana Sibelius-Akatemiassa, josta valmistui musiikin maisteriksi vuoden 2025 joulukuussa. Sihvo oli mukana vuoden 2025 Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa, jossa voitti miestensarjan 1. palkinnon.
Hän on syksystä 2022 eteenpäin työskennellyt oopperalaulajana Suomen Kansallisoopperassa, jossa on esiintynyt mm. seuraavissa rooleissa: Masetto (Mozart: Don Giovanni) ja Carlo V (Verdi: Don Carlo), sekä kaudella 2025-2026 häntä kuultiin Puccinin Toscassa Il Sagrestanona ja Fagerlundin Morgonstjärnan:ssa Ramsvikin roolissa. Kesällä 2026 hän oli kiinnitettynä Itävallassa Bregenzer Festspielen tuottamassa G. Verdin oopperassa La Traviata, jossa hän esiintyi Il Marchese d’Obignyn roolissa. Keväällä 2027 hän debytoi Collinen roolissa Suomen kansallisoopperalla Puccinin La Bohème -oopperassa.
Sinikka Ala-Leppilampi on Oulun seudulla laajasti vaikuttava viulupedagogi sekä perustamansa Oulunsalo Ensemblen taiteellinen johtaja ja konserttimestari. Viuluopintoja mm Tuomas Haapasen ja Reijo Tunkkarin johdolla sekä kapellimestariopintoja Jorma Panulan kurssilla.
Orkesterimuusikkona Sinikka Ala-Leppilampi on toiminut Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa, Lapin kamariorkesterissa, Tampereen kaupunginorkesterissa, Suomalais-virolaisessa barokkiorkesterissa sekä La Tempesta -kamariorkesterissa.
Oulunsalo Ensemble ry. on ammattimuusikoista koostuva yhtye, joka toimii myös periodiluonteisesti yhtyesoitonopiskelijoita kouluttavana orkesterina Oulun seudulla. Siinä lahjakkat nuoret saavat soittaa ammattilaisten kanssa oppien niin sanotulla mestari-kisälliperiaatteella hyvää yhteismusisointia. Oulunsalo Ensemble toimii tarpeen mukaan niin kamariorkesteri-, sinfonietta- kuin pienyhtyekokoonpanoinkin. Orkesteri tekee mielellään yhteistyötä niin kotimaisten kuin ulkomaisten taiteilijoiden kanssa aina barokin ajan teoksista nykysäveltäjien kantaesityksiin, oopperaakaan unohtamatta. Oulunsalo Ensemblella ja Sinikka Ala-Leppilammella on hyvä yhteistyöhistoria Oulun Tuomiokirkkoseurakunnan ja Oulun alueen muiden seurakuntien kanssa erilaisten kirkkomusiikkiteosten esityksissä 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Vuodesta 2015 Oulunsalo Ensemble on toiminut Hailuodon Musiikkipäivien järjestäjänä sekä residenssiorkesterina.
Ismo Hintsala Diplomiurkuri, Diplomipianisti
Ismo Hintsala (synt.1975) on opiskellut urkujensoittoa ja pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Helsingissä vuodesta 1995. Opettajana hänellä on ollut urkujensoitossa professori Kari Jussila. Lisäksi hän on osallistunut mm. Hans Fagiuksen, Naji Hakimin, Lorenzo Ghielmin ja Michel Bouvardin urkumestarikursseille. Vuosina 2002 ja 2003 Hintsala jatkoi urkujensoiton opintojaan Pariisin Konservatoriossa (CNSM) Notre-Damen pääurkurin professori Olivier Latryn luokalla. Urkujensoiton diplomitutkinto valmistui vuonna 2003 maksimipistein.
Hintsalan pianonsoiton opettajana Sibelius-Akatemiassa on ollut Jussi Siirala. Pianon mestarikursseilla opettajina ovat olleet Ivari Ilja (Tallinna), Martin Hughes (Berliini), Willem Brons (Amsterdam), Jan-Marisse Huizing (Amsterdam) ja Håkan Austbo (Oslo). Pianodiplomi valmistui vuonna 2002. Hintsala on työskennellyt lehtorina Oamkissa vuodesta 2003. Ismo Hintsala toimii myös säännöllisesti vierailevana opettajana ja esiintyjänä Piteån musiikkikorkeakoulussa Ruotsissa sekä Triesten ja Materan konservatorioissa Italiassa. Lisäksi hän esiintyy urkurina Suomen lisäksi mm. Saksassa, Itävallassa, Virossa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja vuonna 2020 myös Yhdysvalloissa.
Ismo Hintsala on keskittynyt pianomusiikissa erityisesti Chopiniin, Poulenciin ja Beethoveniin, sekä uruissa ranskalaiseen romantiikkaan, Lisztiin sekä Bachiin.
Sijainti
Limingan kirkko
91900 Liminka